osallistuin runotorstai-rinkiin, jos nyt ymmärsin oikein miten siihen osallistutaan.  En ole pitkään aikaan saanut aikaiseksi runoja, vaikka ne aluksi olivat blogini kantava voima ja toivon, että saisin tämän avulla taas runosuonen aukenemaan. Runoja olen kuitenkin lukenut yhtä ahkerasti tai jopa ahkerammin kuin ennen, joten ne eivät mitenkään ole poistuneet elämästäni. viikon aihe on minä/minuus. syntyisiköhän siitä jotain.

Joskus on kovin vaikea,

tuntea itseään, minää.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pitää istua ulos, keinuun.

Pyytää minä siihen viereen, ihan lähelle.

Antamaan vauhtia,

kun omat jalat eivät yllä maahan.

 

Minälle voi kertoa kaikki salaisuudet.

Vaikka se joskus on vähän pelottavaa.

Jos se vaikka kertoo niitä eteenpäin.

Jos siihen ei voikaan luottaa.

 

Minällä on usein kerrottavanaan tarinoita, joita ei välttämättä haluaisi kuulla:

sotaretkistä ja asfaltti-ihottumasta,

kissapedon metsästyksestä ja yksinäisistä öistä.

Oma elämä alkaa tuntua helpolta.

Minällä kun on ollut niin vaikeaa.

 

 

tästä tuli taas nopeasti tehty runo. Harkitsematonta ajatuksen virtaa. Niin niitä nykyisin tulee. Ennen mietin paljon. Nykyään tulee, jos tulee. Nyt tuli tällainen.