Huomenna on viimeinen päivä jolloin voi ilmottautautua kirjoituksiin. On siis pakko mennä kouluun. Menen varmaan käymään. en edes ole selvittänyt vielä syksyn tuloksia. Niitä ei saa puhelimitse. Naurettavaa. Ylppärituloksia ei voi kertoa puhelimitse. Yksityisyyttä pitää vaalia. Apteekkarit huutaa kassalla. Kaikki tietää, mikä vaivaa. Mutta tuloksia ei voi kertoa. Ihan kuin ketään kinnostaisi soittaa ja valehdella ihan vain, jotta saisi tietää jonkun toisen tulokset. Jos jotain nyt niin paljon kiinostaisi mun tulokset, niin kyllä sille mun puolesta voisi kertoa, kuhan itse saisin tieää. Jos mun reaalin pisteet on laskenu, saan ämmän, ja joudun kirjoittamaan sen uudestaan. En jaksaisi. En jaksa. luoja auttakoon, ettei ne oisi laskenu.

En jaksa enää hetkeäkään olla kipeä. En kestä enää.En kestä. Olisi pitänyt lukea ylihuomiseen ruotsinkokeeseen. Nukuin ja katsoin BBC:n Ylpeys ja Ennakkoluulo -sarjan kolme vikaa osaa. Se on ihana. Vaikka sen ois nähnyt sata kertaa, aina vaan miettii, miten Mr.Darcyn ja Elizabethin käy. Vähän samanlailla kun aina kun katsoo Vihervaaran Annaa miettii miten Annan ja Gilbertin käy. Anna ja Lizzy on aika samanlaisia, toivottaman ylpeitä. Vähän kuten minä, paitsi ettei mua kukaan halua. Mutta ne on kyllä ihanat sarjat, ja kirjoina tietty ihanat myös. Ah mä oon toivoton romantikko. Kaverit aina sanoo, että  oon katsonu liikaa kaikkia romanttisia draamoja ja komedioita. Ehkä mä oonkin, mutta olisi kurjaa elää maanpinnalla, toivottaman realistisena. Silloin mun elämästä puuttuisi sekin hupi, mitä mulla on.