Kirsi (www.tompsukka.vuodatus.net) sanoi blogissaan: En pidä muutoksista, vaan asiat saisivat pysyä niin kuin ovat aina olleet. Siksi tämä identiteettikriisi on ollut shokki, koska muutun itse. Muutun omaksi itsekseni, enkä ole enää se sama, joka olen ollut tähän asti.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mielestäni se on hyvin sanottu. Mäkään en pidä kauheasti muutoksista. Muutoksista vaikka opiskelu- tai asuinpaikassa tai muussa sellaisessa pidän, mutten pidä siitä, että ihmissuhteet järkkyvät ja ihmiset muuttuvat. Ihmiset eivät saisi muuttua. Sitten joskus, miettiessää, miksi joku ystävä muutti niin kovasti, voi huomata, että itseonkin muuttunut. Se on kauhea paikka, kkun huomaa, ettei vaan muut vaan minä myös muutun. Mulle tulee kyllä noita kriisejä useammin siitä, että huomaan itsestäni jotain, mitä en ole ennen huomannut ja järkytyn siitä, miten paljon tuo kyseinen pirree on vaikuttanut elämääni. Sitä saattaa myös olla nolona siitä, että varmaan kaikki on tiennyt tämän musta paitsi minä itse. Ehkä mä vaan elän vielä sitä aikaa jolloin oman käytöksen syyt vasta alkavat järkeistyä ja huomaa jotain kaavoja ja malleja, jotka ohjaavat omaa käytöstä. Mutta se on silti yhtä järkyttävää, vaikkakin, (varsinkin myöhemmin ajatellen), myös hienoa ja vapauttavaa huomata itsestään jotain uutta.

 

Luulen, että myös se keskustelu, joka käytiin eilen klikin kanssa oli niin vapauttava siksi, että huomasin uusia piirteitä, niin itsessäni kuin muissa ja huomasin myös, että usein sse, että joku ihminen ja sen käytös on ärsyttänyt mua, onkin johtunut musta, ei niistä, että ne ei oo tehny mitään väärää. Se oli kyllä hieno keskusteli. Kiitän armaita ystäviä, vaikkeivät he edes tästä blogista tiedä, mutta ehkä kiitos menee mystisesti perille.