tänään oli hauska päivä, vaikka kirjoitukset (äikän) eivät oikein sujuneet. en saanut mitään sanoja mieleen ja muutenkin tökki. Ja kun ei se lähtenyt sujumaan niin tuli sellainen mieliala, että hei mulla on se ämmä eikä tästä tuu parempaa, niin enkö voisi vain jättää tyhjän paperin. kirjoitin loppuun, mutta kun näin ensin Possun poistuvan ja sitten vilahtivat ohi Giannin raidalliset säärystimet, ajattelin, että nyt riitti.

Ja meillä oli hauskaa. Vaikka olen kyllä jotenkin vieraantunut niistä, kun en tiedä niitä tyyppejä, joita ne tuntee, eikä mulla muutenkaan oo mitään elämää, mutta kun lopetettiin sellanen kuulumisten puhuminen ja pörrättiin ympäriinsä (mm.lasten kolmipyöräsillä) ja höpötettiin ja välteltiin muita kavereita,(vaikken ymmärrä miksi, mutta ketään ei huvittanut nähdä niitä) niin oli hauskaa. Gianni voitti pusun, kun se mönki mainoskylttien alta. En voinut luvata kahta euroa, kuten porukassa on tapana, kun ei ollut rahaa. (kukaan ei oo kyllä koskaan voittanutkaan rahaa). Joskus kyllä tuntui tyhmältä ja siltä, ettei mun jutut kiinnosta, mutta se unohtui helposti, tällainen hölösuu kun olen. Huomattiin, että vähän kaikki meiän potukasta aikoo hakee lukeen ainakin jotain tampereelle.

Mä oon tavallaan hirveä, kun ärsyttää kun Possu ja Gianni on nykyään niin läheisiä. Ennen ne oli molemmat vähän niinku mun, mutta nyt mulle ei aina tunnu olevan tilaa. Tosin meillä oli kyllä hauskaa. Se vaan johtuu siitä, että niillä on yhteisiä tuttuja niin kuin Possun "ihan vaan kaveri" ja muita sellaisia. Mä oon niin naurettava. En haluaisi kasvaa. Haluaisin olla vaan niin kuin ennenkin. Ärsyttää kun ihmiset muuttuu. Mäen muutu. Mä vaan oon. Voisin kyllä varmaan.

Siskon kanssa leivoin pullaa ja mä höpötin. Tuli vähän kerrottua liikaakin kaikkea. Innostuin ja silloin käy niin. Toivottavasti tästä ei tule jälkiseuraamuksia.

p.s piti ppistää tää häppihäppijoijoi-kategoriaan kun siinä oli säälittävät yksi teksti ja masemasessa joku miljoona. Ja tänään kyllä iloiset asiat kuten riehuminen ja sokerinsyönti voittivat varjopuolet.