Mailailtiin Ässän kanssa vähän kaikesta ja koska aioin muutenkin pohtia täällä muuttumista jota jo vähän liippasin, liitän tähän ne kohta mun viesteistä, joissa siitä aiheesta puhutaan. Ne saattaa olla sekavia, koska niistää puuttuu osa siitä mitä mä kirjotin ja Ässän jutut kokonaan.

Niin, vielä siitä että kenen kaveri on yrittäny olla. Mähän olin ykkösellä ihan eri ihmisten kanssa kuin meidän poppoo. Sitten ne ihmiset katos. Enkä puhu niille enää paljon mitään. Mietin, että arvioinko mä todella ihmiset niin väärin. Nyt olen hokannut, että vika ei ole siinä, että mä oisin arvioinu ne väärin, vaan että ne arvioi mut väärin ja minä itseni.

Tavallaan mä kyllä tiesin, millasia ne ihmiset oli joiden kanssa mä yritin kaveerata, mutta ne, kuten esimerkiksi säkin olet kertonut luulleesi, luuli musta liikoja. Ne luuli että mä oon jotain. Sellanen ku ne. Että mä oon jotenki sellanen suosittu, että mun kaveri kannattaa olla. Ja enhän mä oo. Mä oon mä. Tällanen pikkutyttö. Ei mun kautta tapaa uusia kiinnostavia ihmisiä tai pääse hyviin juhliin. Kun on mun kaveri saa mut. Ei enempää eikä vähempää.

Mä ehkä arvioin itteniki väärin silloin. Siinä suhteessa että halusin olla niitten kaikkien kaveri. Tai mahollisimman monien kaveri ylipäätään. Yritin vaan silloin muuttaa elämää kertaheitolla. Siinä vaan on surullista se, ettei itseään voi muuttaa.

Huomasin vähän aikaa sitten, että odotan samalla tavalla, yliopistoelämää, ainakin jos pääsen pois tästä kaupungista. Ja sitten hokasin että ei muuttuminen oo niin helppoa. Ja että miksi mä oikeestaan haluan muuttua. Mistä se käsittämätön idea on tullut, että ns. "kauniiden ja rohkeiden" elämä on niin hienoa. Että eikö mulla ole jo vaikka mitä. Miks mä aina yritän niin kovasti olla jotain mitä mä en oo?
*** ** **** ***** ******* **** *** ****** *** ******* ** ** *****

On mulla nykyäänkin kaikkia itsenmuutos-projekteja aina välillä menossa, sillä mä haluan uskoa siihen, että ihmiset voi muuttua, mä saan kylmiä väreitä, jos joku sanoo, että mä nyt vaan oon tällanen, vaikka varmaan oon joskus itekki sanonut niin. Nykyään vaan koitan muuttaa pienempiä asioita, ja muuttua niin, että selvitän ensin millanen mä nyt oon, että miksi tietyissä tilanteissa toimin niin kuin toimin.. Se on tosi terapeuttista. oon vuoden aikana tajunnut vaikka mitä. Sitten, kun ymmärtää nykyisen tilanteen voi miettiä, miten sitä vois muuttua ja mihin suuntaan haluaa ja voi muuttua tai haluaako ja tarvitseeko ylipäätään muuttua ollenkaan.

Ja vielä yksi asia, jonka tajusin:

Ehkä joitain ihmisiä ei vaan voi kahlita ystävikseen vaikka haluais.