kuten edellisestä ja sitä edellisestä tekstistä huomaa, ei mene kovin hyvin. haahuilen ympäriinsä. Kuuntelen leyn toisensa perään. Mulla on vaan masentavaa, vihaista ja surumielisen haikeaa musiikkia. Maalaan. En osaa. Kaikki vaan tuntuu niin turhalta. Jos olsin Audrey Ammiasessa Tiffanyllä mulla olisi luihu ylävire ja menisin nyt Tiffanylle. Minulla ei vain ole Tiffanya. Paikkaa missä asiat paranisivat. Tuntuu niin tyhmältä vielä olla allapäin. Itkettää.Ilman mitään syytä. Näitä viikkoja on ollut liian monta en jälkeen kun koulut on loppuna. Mä tarvitsen ihmisiä, mä tarvitsen rutiineja.Mä tarvitsen jotain sellaista mitä nyt ei ole. Ja tuntuu niin kehnolta ja luvattomalta olla onneton ilman syytä. se kai tässä pahinta on. Enkä saa mitään tehtyä.  Mun täytyy pitää meteliä ja kikattaa kavereiden kanssa. Mutta en mä nyt yksin voi. Pitäis vaan lukea ja olla normaali ja ponnistella. Mutta kun ei huvita. Enkä saanut kesäksikään töitä. En mitään mihin käyttää energiaa jota ei nyt tunnu olevan mutta jota kuitenkin on kun en ole mitään tehnyt. Tarmoa ja tekemisen tarvetta. Tarvetta nähdä porukkaa. Pakko varmaan mennä johonkin vapaaehtoistöihin, että saan jotain muuta kun tätä samaa aina vaan. Tavallaan kun näkee ihmii joka päivä on oltava iloinen. Ei muille näytä pieniä suruja niin helposti. JA sitten kun yrittää olla iloinen on pian oikeasti iloinen ja surut poissa. Tai jotain.