kolmas postaus tänään. Säälittävää. Mutta tästä mun oli tarkoitus aiemmin kirjoittaa.

Mä luin tossa aiemmin gnostilaisia tekstejä teologisen pääsykoetta varten. Mm. Johanneksen salaista kirjaa, jossa on gnostilainen muunnelma luomiskertomuksesta. Tavallaan siinä on aika järkeenkäyvästi selitetty kaikkia asioita, jotka vanhassa testamentissa on ristiriitaisia. Sitten eilen luin raamutun luomiskertomukset ja syntiinlankeemukset ja muut aina nooan arkkiin saakka. Ja ne gnostilaiset tekstit ja ajatukset vaikutti koko ajan järkevämmiltä. Pelottavaa.

Mun yks kaveri sanoi mulle, että se ei hakisi teologiseen, koska kun opiskelee eksegetiikkaa ja muuta uskomisesta tulee vaikeempaa ja koska sillä on ollut kavereita jotka on opiskellu siellä eikä oo enää sen jälkeen uskonu.

Onhan se totta että kaikenlainen tieto pistää miettimään enemmän, mutta ei mun usko nytkään oo mitään lapsen uskoa. enkä mä haluiskaan sen olevan. Oishan se vähän surullista että muuten ajatustapa aikuistuu mutta usko ei, että aina vaan uskoisi että raamutun tekstin on pudonnut jostain taivaasta. Ja antaahan opiekelu uusia näkökulmia uskoon ja tieto mahdollisuuksia puhua oman uskon puolesta vaikuttamatta ihan pelleltä ja ilman että vastapuoli saa heti puhumaan itsensä pussiin.

Mutta on kaikki ajatukset mitä itsessä herää kuitenkin jänniä.

Koitan myös koko ajan todistella kaikille että jos pääsen teologiseen mutten muualle, en jää sinne enkä ainakaab rupee papiks. Ässä kyllä väitti, että musta tulis hyvä pappi, kun oon niin helposti lähestyttävä. luulen et se ei ees kettuillu, vaikken ookaan koskaan sen sanovan mitään hyvää papeista.