pitkästä aikaa,

viikko mökillä, missä laajakaista ei toimikaan ei ollut minulle hirveä koettelemus, toisin kuin veljelleni, vaikka blogeilua kaipasin. Muuten viikko meni kyllä hieman pilalle, vikat päivät oli ihan jees. Kantapäässäni on mystinen vamma, joten en päässyt kävelemään, hiihtämään saati laskettelemaan.

Lisäksi en saanut nukuttua ennen kuin viimeisinä päivinä hokasin mennä alakerran sohvalle. En osaa nukkua samassa tilassa muiden kanssa, lähellä toista, kun kuulee hengityksen ja pyörimisen ja kuitenkin on aavemaisen hiljaista, melussa saatan joskus nukahtaa, mutta tuollainen... ei onnistu. Ja viälä avara tila. Nukun aina omassa huoneessa. Ovi kiinni. On ikävää valvoa vieraassa paikassa yökausia ja yritää olla herättämättä muita. Ja sitten, kun on valvonut monta yötä, alkaa väsyttää niin kauheasti, että on vaan koko ajan surullinen ja paha olo.

Oli myös outoa olla niin lähellä Karkkua. Se näkyi järven toisella puolella. Moneen vuoteen en ole kaivannut siellä käymistä. Ei sillä paikalla ole ollut mulle mitään merkitystä ja nyt kun se oli niin lähellä ja silti ulottumattomissa. No olihan siellä olo ainakin siihen ainakin siihen astisen elämän paras kokemus. Olisi ollut ihana käydä siellä, katsomassa, muistamassa ja hyvällä tuurilla olisi voinut törmätä tuttuihinkin. Elämä on niin usein niin haikeaa.

Viikon aikana oli paljon yllättävän hienoja ajatuksia kun en voinut muuta tehdä. Mutta nyt ne ovat jo kadonneet unohduksiin.