Mä olen taas kipeänä. Ollut jo vaikka kuinka kauan melkein viikon ja olo on vaan kamalampi koko ajan. Jossain väitettiin, että aikuisilla on keskimäärin kaksi flunssaa vuodessa. Mulla on varmaan ainakin kaksi esrtaa jaksossa, joka kestää siis kuusi viikkoa. Tai flunssa ja flunssa, ne aina kehittyy keuhkoputkentulehduksiksi ja muuksi kivaksi.  Koeviikko lähestyy taas. En osaa mitään. Enkä jaksa mitään. toiseksi viimeinen koeviikko. sitten ei enää niitä. Ainoastaan lukemista ylppäreihin ja pääsykokeisiin ja sen jälkeen tentteihin seuraavat kuusi vuotta. oppiminen ja lukeminen on kyllä kivaa, kokeisiin pänttääminen ei.

Olen jo listannut kirjoja, joita haluan lukea kun taas on aikaa. Siihen kyllä on vielä pitkä aika. Enhän mä kyllä nytkään lue hirveesti. En mä jaksa lukea läksyjä, mutta ei sitä silti tule luettua muuta. Ajatukset ei kulje niin, että jes tein läksyt, nyt tartunkin tähän romaaniin. Tässä tekstissä ei nyt ole mitään tolkkua. Kuumeisen hourailua. Antakaa anteeksi.

Aina kun on sairas, sitä kaipaa tavallista enemmän jotakuta, jonka kainalossa voisi köllöttää. On vaan niin yksinäistä maata päiväkausia sängyssä tekemättä mitään, puhumatta kenekään kanssa. hyvä kun jaksaa käydä jääkaapilla hakemassa juotavaa. Kukaan ei oikeen enää edes jaksa välittää, mä kun oon aina sairaana - milloin keuhkokuumeessa, milloin hinkuyskässä. Vaikka enkö juuri minä kaipaisi myötätuntoa. Kaikki menee aina pieleen koska mä sairastan. hommat painaa päälle ja hupikin täytyy perua. Kokeet menee pieleen. Ei edes jaksa parantua, sillä kun nousee sängyn pohjalta, odottaa kauhea työvuori. Ja sattuu. Koko ajan sattuu. Elämä karkaa johonkin kauas. Ei tiedä mitään siitä, mitä talon ulkopuolella tapahtuu. Kukaan ei oo soittanu tai tekstannu. Kysyny, mitä kuuluu ja ennen kaikkea kertonu, mitä kuuluu, mitä kaikille kuuluu, mitä on tapahtunut.