Eräs niistä harvoista tutusta, joille olen kertonut pitäväni tätä blogia sanoi, että minulla on rohkeutta ja taitoa ilmaista sanoilla suuria tunteita. Olen tavattoman  onnellinen näistä sanoista. Luulin, ettei minulla ole kumpaakaan. Rohkeutta saan kyllä kirjoittaessa. puheesta ei tulisi mitään. Nykyään olen jopa lähettänyt kirjeitä ja maileja, joissa kerron vihasta tai muusta. Puhe ei vielä onnistu. Ja taito, kiitos erityisesti tästä kommentista. pienenä uskoin taitoihini. Lähiaikoina vain harva on kirjoitustaitoani kehunut. Lukion äidinkieli on tuhonnut uskon omaan ilmaisuvoimaani. Ovathan opettajat kuvanneet tekstejäni kauniiksi, mutta se ei ole paljon mitään. Pisteitä saa pikemminkin laajasta yleissivistyksestä ja turhanpäiväisiä asioita koskevista mielipiteistä kuin äidinkielellisyydestä. En ole rohkea kirjoittamaan tekstejä, jotka joutuvat  arvostelun kohteeksi. En saa kirjoitettua paineen alla aiheista, jotka eivät kosketa minua. Ja kuitenkin kirjoittaminen on niin lähellä sydäntä, että siinä tahtoisi olla hyvä. Harmittaa kun Ässä kirjoittaa ällän aineita. Se voittaa kaiken. Veli ja Siskokin saivat niin hyviä arvosanoja –ja minun kuuluisi olla meistä se runotyttö. Se, jonka tuleviin kirjoihin ystävät ovat (vitsillä) pyytäneet omistuksia ja lupausta saada kuvittaa ne. Kiitos. Sanasi olivat ihana joululahja. Ja myös se oikea lahja oli ihana. ja minusta myös sinulla on loistavaa sanankäyttöä.