tässä director´s cut giannille lähettämistäni viesteistä koskien abiristeilyä. ihme selitystä:

 

-------- viesti nro 1<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mua pelottaa lähteä sinne abiristeilylle. musta ei tunnu yhtään kivalta (tai välillä tuntuu) lähteä sinne, enkä odota sitä innolla. Mitä lähempänä se on sitä kauhistuttavampaa se on.

 

Ensinnäkin mä en pidä laivoista ylipäätään, ne on ikäviä, varsinkin talvella. Sellasia jäänkeskellä lilluvia peltipurkkeja, jotka keikkuu kauheesti ja alkaa oksettaa ja joissa on huono ilma ja hengitysvaikeuksia. En mä tiedä, mitä mä teen jos mulle tulee kauhean huono olo. Sit toiseks se on täynnä, eikä vaan täynnä vaan pullollaan kännissä heiluvia abeja.

 

Kolmanneks mä en tykkää olla paikoissa, joissa mä en oo vallassa (huono sana, mutta tarkotan silleen omillani, niskan päällä, kuin kala vedessä, omassa ympäsristössä omien parissa pärjään, muuten en). Mä haluan aina kotikenttä edun. Kun mä oon kotikentällä, mä pystyn näyttämään kelle vaan ja mulla on turvallinen ja hyvä olla, enkä oo mikä nyypä vaan itsevarma playeri, mutta

tollaset tilanteet järkyttää mua ja musta tulee nyhvis.

 

Emmä tiedä mitä mä teen jos mulle tulee kauheen huono olo. En tiedä mitä teen jos mä joudun metrinkään päähän susta ja teistä. En mä tiedä mitä mä teen missään tilanteessa. Enkä mä pidä siitä, etten mä tiedä mitä tapahtuu. Mä haluan olla tilanteen herra tai ainakin rouva (välillä on tietenkin kiva olla vaan jonkun johdateltavissa, mut sen jonkun täytyy olla joku, jota mä rakastan ja johon mä luotan enemmän kuin itseeni.)

 

Ja se on laiva. Sieltä ei oo mitään pakotietä. Siellä on jumissa niin kauan kuin se koko homma kestää. Poispääsyä ei ole. Jos sinne menee, siellä myös on.

 

Ja te muut ootte kuin kalavedessä. enkä mä haluu näyttää miltään ääliöltä. Kenenkään silmissä. Ja pian te sielä mut unohdatte ja sit mä oon ihan tyhjän päällä ja sit Ässästäki pitää pitää huolta, koska se on niin pieni, eikä siitä koskaan tiedä. Sehän voi tehdä mitä vaan, jos se suuttuu ja lähtee yksin  vetää johonki, tai jos * suuttuu. Tai sitte en ainakaan saa mitään otetta koko touhusta jos Ässä suuttuu vaikka teille ja roikkuu mussa ja on masentunu ja pitää muaki ihan mänttinä tai jotain.

 

Emmä tidä, en vaan oo siinä tilanteessa omassa elementissäni ja tulen näyttämään idiootilta. Eikä sieltä ole tietä pois. Siellä ollaan. Kuin ssardiinit peltipurkissa. Paitsi että mä oon kuin sillisardiinipurkissa.

 

en viitti kopioida g:n viestiä, mutta voin lisätä muutaman lainauksen mun seuraavaan viestiin, niihin kohtiin, missä vaan viittaan sen tekstiin:

 

----viesti nro 2

Mä tiedän, mitä sä tarkotat sanomalla, että sillon kun ei anna ittestään mitään on turvassa. (itsekontrollin pettäminen pelottaa joskus myös mu. me ollaan nyt pse:n kanssa oltu niin paljon yhessä, et aina välillä mua pelottaa ku oon kertonu ihmisille liikaa asioita itestäni. en enää pysty säätelemään sitä mitä kerron vaan kerron liikaa liian henkilökohtaisia asioita... ku sillon kun ei anna itsestään mitään irti on jotenki turvassa. kukaan ei tiedä itestään mitään ja voi uskotella itselleen ja muille olevansa jotain mitä ei välttämättä ihan oo.) Se on niin totta, tää mitä meillä kaikilla on on pelottavaa, koska ollaan niin lähellä. Jos ei päästä ketään oikeesti lähelle on turvassa. voi ite kontrolloida, muitten käsityksiä itsestänsä. Eikä kukaan voi oikeesti loukata.

 

( gianni sanoi: . me ollaan kaikki niin erilaisia et en tiiä miten me selvitään porukkana siitä risteilystä. ku sit pitää taas tehä valintoja et kenen kanssa on siel laival--. tai siis ku et oo nähny millanen oon baareissa... esim. siel en koskaan hengaa meiän porukas vaan lähen aina tutustumaan muihin ihmisiin. se käy ihan vahingossa, en mä suunnittele jättäväni niitä
muita ihmisiä, mut yhtäkkiä vaan tajuan et hengaan ihan eri porukassa... ja pelkään et teen sen siellä laivalla, niin kun luultavasti teenkin. musta tulee niin hirveen seurallinen ja jotenkin rohkee ku juon, et en vaan malta pysyä siinä omassa seurassa..lähen vaeltamaan.-- . mä haluun oikeesti olla niiden ihmisten kanssa joista mä pidän ja joiden kanssa mulla on jotain. mut  sit ku juon, ni unohdan kaiken ja musta tulee niin erilainen...-- haluisin jättää sen risteilyn väliin mut sit kuitenkin haluun mennä sinne. mut en tiedä et mikä sen tarkoitus
on! mitä mun kuuluu tehdä siellä? oisko toi just omiaan lisäämään meiän porukkahenkee vai onkse vaan paikka jossa voi pitää hauskaa tutustumalla muihin ihmisiin...)

Emmä usko että kukaan lähtee sinne vaan olemaan meiän porukan kanssa, eihän siinä oo mitään järkee. Kyllä mäkin sinänsä haluan tutustua uusiin tyyppeihin ja silleen, mutten vaan onnistu siinä yksin. Ei kukaan, en ainakaan mä, halua pidätellä sua ja kyllä mä ainakin haluan tavata tyyppejä, mutta toi vaan ai oo mulle luonnollinen paikka. Mä tutustun ihmisiin tyyliin jossain museoissa ja ruokakaupoissa, mutta kyllä mä haluan pärjätä ja tutustua ja olla kuin kotonani. Mä tiedän myös tavallaan pystyväni siihen, mutta sitten vaan tulee sellasia tilanteita, että tuntuu ku mä kattosin kaikkea jostain ulkopuolelta ja se tuntuu niin typerältä, etten enää pysty. ja emmä tiedä osaanks mä muutenkaan mennä mihinkään pöytäseuraan tms. vaan silleen että hei minä tässä. Siihen mä tarviin teitä ja siihen että se henki (siis tunnlma henki, ei niinku elämä) säilyy. Mut sit toisaalta te voitte olla just ne jotka tuhoo sen. (täst ei saa mitään tolkkua). Mut en mä haluu roikkua, en missään nimessä.

 

Kauhistuttaa ehkä just eniten se etten tiedä mitä tapahtuu, en tiedä miten mun pitäis käyttäytyä, en tiedä miten mä tuun käyttäytymään tai miten te muut käyttäydytte. Mä en tiedä mitään, joten en voi ennustaa tai odottaa mitään, enkä siis ole tilanteen herra, ja ainoastaan tieto tai käsitys siitä, ettei

millään ole mitään väliä (eli en näe yhtään näistä ihmisistä enää koskaan eikä kukaan tunne minua valmiiksi, se on kauheaa kun jollain on valmiiksi jokin käsitys) tai tieto siitä, että aina voi livistää, saa mut pärjäämään.

 

Mut emmä usko et kukaan olettaa et me ollaan kaikki yhessä..

 

Ja vielä siitä kotikenttä edusta. (gianni said: tiedän mitä sä tarkotat sillä kotikenttäedulla... mulla se menee vaan toisin päin. tai no ei nyt aina. ja mä en oo koskaan tajunnu sitä et sulla se on noin... ku me ollaan aina siinä samassa porukassa ni sä oot niin vahva. kun oot siis sillä omalla kentälläs. en oo nähny sua muuna kun itsevarmana... onkseki muute osasyynä siihen ettet tykkää olla paikalla kun me muut juodaan? tai siis kun meistä tulee niin erilaisia, et kaikki palaa taas jonkinlaiseen lähtötilanteeseen ku ei voi tietää mitä muut tekee ja miten muut käyttäytyy?) Enhän mä oo oikeesti yhtään itsevarma. mähän oo varmaan yks maailman epävarmimmista ihmisistä eikä mun minäkuvakaan oo kauheen hyvä. Mutta kun mä tiedän asioista ja tunnen tilanteen tai osaan arvioida miten joku ihminen (vieraskin, minkä takia usein sorrun

stereotypioihin ja ulkonäkö arviointiin) käyttäytyy, mä pystyn luomaan illuusion itsevarmuudesta ja voimasta ja kun ihmiset uskoo jonkun olevan itsevarma, ne arvostaa sitä. Itsevarmoille ei naureta, niitä ei jätetä huomiotta, eikä ne jää jalkoihin.

 

Mä myös aina vähän pelkään toimia ja puhua pissisten tai tosi "hienojen" ihmisten seurassa, koska ne on oikeesti niin itsevarmija, että mulle tulee nolouden ja alemmuuden tunne. Kuulostaa kauheelta, mutta kun lukio alkoi, mä tutustuin ensin possuun ja kaimaan, mä puhuin niille, koska ne näytti vähän nöhviksiltä, mun tasosilta ihmisiltä, sellasilta, ettten voi nolta itteäni ja jos nolaan sillä ei ole niin hirveästi merkitystä. Lisäks näytti ettei ne tunne kauheesti ketään. Jos nolaa itsensä uudessa paikassa kaikkien suosittujen ihmisten läsnäollessa ja vielä sellasten jotka tuntee kaikki, ei oo mitään toivoa nousta, toivoa siitä, että saa luotua itsetyytyväisyyden ja varmuuden illuusion. Jos taas näyttää varmalta, muut kuvittelee, että toi on varmaan oikeesti hyvä tyyppi, koska se ei vois muuten niin itsevarmana puhua kaikille vieraille ihmisille.

 

enkä mun pitäis ajatella että pärjään risteilyllä, koska pärjäsin vieraassa koulussakin ja koska mulle parhaita (pärjäämisen ja kaveri määrän(ei laadun)) kannalta ovat ensimmäiset viikot ja kuukaudet. Pintaliitäjänä pärjää, kun ei anna mitään itsetään ja antaa vaan mennä. Mutta kun se risteily on kuitenkin vähän eri asia. siellä kaikki on humalarohkeita ja se koko tilanne on outo ja siellä voi olla ja on vanhoja tuttuja ja mulle varmasti tulee jossain vaiheessa se tunne, että maailma on vaan ihan hullu paikka, eikä millään ole mitään mieltä ja sit mä jään vaan tuijottelemaan kaikkea. Eikä mua mikään siitä maailmasta vedä pois, sillä en oo sellanen tyyppi joka vetäis puoleensa kaikkea porukkaa jos vaan oon jossain. Ja se voisi olla vielä pahempaa, sillä sellanen porukka voi olla outoa ja sietämätöntä.

 

Gosh, mä en tajua itsekään, mitä yritän sanoa, mutta sellaista on paniikki. sekavaa.Mutta en mä halua, että me muut estetään sua, jos sulle kerta kaikki on niin helppoa, ni sun pitää ottaa ilo irti.

 

Ja mä en voi olla huolehtimetta Ässästä (gianni said:. sun ei tarvi pitää muista ihmisistä huolta! ässä suuttuu joo, mut se selviää aina. * suuttuu myös, mut seki selviää. me ollaan vahvoja! sun puolesta oon huolissani ehkä hieman. selviätkö sä?)  Siinä on jotain, mikä herättää jotain mystisiä hoivavaistoja. Ja vielä pahempaa kuinse että joutuisin huolehtimaan on se, että innostuisin ja vaan jättäisin se. Huolehtimisen kurjuus kestää vain vähän aikaa, mutta huono omatunto pitkään. Ja periaattessa jos mä saisin niskoilleni siitä huolehtimisen, mä en ehkä huomais omaa pärjäämättömyyttäni, saisin mielessäni syyttää tylsyydestä sallaa. (kauheaa, hokasin tuon äsken)

 

pitää vielä sanoa, että sekin on pelottavaa, jos mulla onkin hauskaa ja jos mulla vaikka on niin hauskaa, että tapaan jonkun hauskan tyypin ja vileä jos kävis sellanen mahottomuus, että se pitäis musta (niin ei käy kosk en salli itselleni niin hauskaa, enkä päästä ketään niin lähelle että se vois kysyä numeroa tai jotain). eräs sanoinkin kerran ettei mulla ole ketään ja että ihastun vaan kaikkiin mahotttomiin tyyppeihin, jotta mitään ei tapahtuis, koska pelkään sitä että jotain tapahtuis, koska se mullistai liikaa kaikkea ja olisin taas vierailla vesillä, mun järjestelmät menis sotkuun.

 

Liittyyköhän tähän jotenkin syvällisesti sekin, että huone on muuten sotkuinen, mutta vaatekaapit, laatikot, kirjahyllyt ja paperit on aina aina aina järjestyksessä?