kirjoitin pitkän jutun jokin aika sitten, sitten sivu lakkasi toimimasta ja teksti katosi. mur

En osaa mitään. Siis matikasta. En ole jaksanut lukea ja nekin asiat, mitä olen joskus osannut, ovat seonneet kun olen lukenut irrallisia ohjeita sieltä täältä. Olisi pitänyt opetella edes jokin asia kunnolla. Vähän lohduttaa, että siinä ruotsissa on vielä mahikset ällään. Jos saa jostain ällän, ni ei varmaan haittaa jos saa jostain jonkun been. Paitsi että matikka tuntuu olevan kaikille niin tärkeetä. Perheessä kaikki aina väittää, että kyllä mä osaisin, jos mulla ei ois asenneongelmaa. Mut kai mulla nyt on. Ala-asteen jälkeen matikka on liikan lisäks ollu ainoa vaikea aine ja just ne sitten on muka tosi tärkeitä. Ja yläasteella mulla oli sellanen maikka, jonka mielestä tytöt ei voinu osata matikkaa ja lukiossa kaikki vaan oli sitä mieltä, etten mä osaa matikkaa. Paitsi perhe. Ne aina sano, että sei se niin vaikeeta oo sulla on vaan asenneongelma. Ja pahinta on, että mä  uskon, että ne on oikeessa. Tyhmemmätkin oppii. Mulla on asenneongelma, muttei mikään vaan asenneongelma. Asenneongelma on todella paha ongelma, jonka yli on vaikea päästä. Ja kun en ole tähän mennessä päässyt, nyt se on turhaa.

Pitäkääkin kaikki sormet ja varpaat mun puolesta ylhäällä huomenna.