Eilen olin keräämässä sotaveteraanikeräystä, tuli hyvä mieli, vaikken oikeastaan tehnyt muuta kuin hymyilin, kiitin ja kannoin lipasta. Rahaa tuli paljon. yritän uskoa, että olin parempi kerääjä kuin Kaima, sillä sain paljon enemmän rahaa, mutta luultavasti kyseessä on silkka sattuma. Ja eihän keräämisen pitäisi olla kilpailua. pääasia, että rahaa tuli.

muuten aika on mennyt hukkaan. Täydellisesti hukkaan. En ole tehnyt mitään hyödyllistä, mutten myöskään rentoutunut. Hassua, otanko paineita rentoutumisestakin? Onko sekin jotain erityistä toimintaa? Mitä pitäisi tehdä kun rentoutuu? Miksi mun pitäisi rentoutua, en ole kovin stressaantunut?

Ai kauhea, pitäisi ennä sekoittamaan jäätymässä olevaa jäädykettä. Mun piti kokeilla toimiiko ohje, jotta voin tehdä sitä Possun synttäriillalliselle. Se sano yhelle kaverille, että haluu tehä kaiken ite, mut oli kuitenki laskenut sen varaan, että mä tuun tekemään tomaattikeittoa ja suunnittelemaan ja muuten auttamaan. No, "haukuttiin" mua tossa kodinhengettäreksinkin.

Nyt on pakko kyllä lopettaa ja sekotella. Jos se onnistuu voin pistää vaikka ohjeen tännekin. Kahvijäädyke. Kuulostaa niin hyvältä.