Minulta kysyttiin tuon yhden tyhmän merkinnän takia, olenko paljonkin ihastunut. vastasin suoralla kädelä en ja illalla mietin asiaa. en mä kai koskaan ole ollut paljon tai kunnolla ihastunut. Jos mä oon ihastunut, tuntuu välillä että loen ihastunut vain ihastumisen ilosta, säälittävää. en mä ole oikeen koskann tavannut ketään johon voisi olla ihan tosissaan ihastunut. Mutta se että voi ajatellajotakuta on jotenkin mukvaa ja kamalaa, en mä osaa selittää. Jos jotain tyyppiä ajattelee vähän aika sillä silmällä, sen alkaa nähdä niin, jos ajattelee, mitem kiva se kanssa ois olla, ni se alkaa tuntua todelta. Tai jotain. Sen pitää olla joku ihan kiva ja ihan hyvännäkönen ja silleen sopiva, mutta siitä se sitten lähtee.

Tää on tosi noloa, myöntää edes ittellensä, mutta koska tässä blogissa jonkun verran  myös itsetutkiskelua (viime aikoina kyllä vähenemissä määrin, ei ole ollut aikaa syvällisyydelle)  niin täytyipä tämäkin kirjottaa.

en mä varmaan oikeesti oo koskaan ollu ihastunu, harvoihin ihmisiin ees tälleen puolileikisti, ehkä mä vaan odotan suoraapäätä rakastumista. tyhmää tuhlata aikaa ja voimavaroja mihinkään puolitunteeseen (kuulostipa kauheelta, joskus ihmettelen itsekin, että mitä kummia ajatuksia sieltä päästä tulee) Tai ehkä mä oon vaan kauheen valikoiva, liian kriittinen. Tai ehkä oon sillä tavalla helppo, että rakastun heti, jos joku pitää musta (tohon en kyllä usko, kriittisyys on uskottavampi, sattuu usein, että possu sanoo jostain, "vähänks toi on ihana", silloin mä sanon aina joko " ai toi vai?" tai " nojaa, ihan ok" )

Luulisi vaan, että mä olisin ihastuvaa tyyppiä, kun saan usein kuulla siitä, että olen lapsellisen innoissani kaikesta. Eli "ihastun" kaikkeen. Miksen sitten ihmisiin. Kaipa Ässä vaan on oikeessa, liiallinen romanttisen diipadaapa katselu on vaikuttanut muhun. Ehkä mä vaan odotan  jotain niin hyvää, ettei sellaista voi olla. Tai ehkä mulla vaan on tärkeämpääkin tekemistä kuin olla tulisesti ihastunut.