Mietittiin tässä joskus, miks just tänä vuonna kaikilla kaveriporukassa ja kaikissa asioissa tuntuu olevan niin pahuksen vaikeeta. Mulle tuli äskön tällanen hassu teoria mieleen:

ehkä kaikilla on siks niin vaikeeta, että tää on elämänvaihe jossa pitäis keskittyä itseensä, tavoitella omaa etua, suunnitella tulevaa jne. Mutta omaan itseen keskittyminen ei ole mielenterveydelisesti hyväksi. Se ei tunnu mielekkäältä. ja kun normaalisti uppoutuu muiden murheisiin ja jakaa toisten ilot, pitää iloista naamaa osaksi muidenkin takia eikä muutenkaan ehdi ajattelemaan niin paljon, unohtaa omat murheet ja saa voimaa.

Sitten vielä lukeminen on puuduttavaa, mä en ainakaan jaksa ja kun pitäis lukea ja tietää että kaikki riippuu siitä, niin tulee vähän huono omatunto jos ei lue ja ei voi vaan häipsätä ja tehdä jotain muuta ja sitten ei tee oikeestaan mitään. eikä se oo mielekästä.

Elämä toimii kun on jotain mielekästä ja mukavaa puuhaa, ja kun saa keskittyä muihin eikä itseensä.

Ehkä siks vanhemmillekin on niin vaikeeta, kun lapset muuttaa pois kotoa. Ne on tottunu ajattelemaan vaan niitä lapsia koko ajan ja yhtä äkkiä voi ja pitää alkaa ajattelemaan taas itseä ja omaa elämää.

Kuulostaa tyhmältä kun sen kirjoitti, mutta tollanen juttu tuli mieleen.